Nro 5 Lokakuu/2011Julkaisija: Rasimäen kyläyhdistys



RASIMÄKI

 

 

 

Lehden arkisto

Vuosi 2011

Vuosi 2010

Vuosi 2009

JOKI-ILTA 26.8.

Syksyinen Joki-ilta keräsi paljon kyläläisiä paikalle. Tarjolla oli maittava ateria, joka nautittiin huutokaupassa hankituilta astioilta. Ohjelmassa oli myös levyraati, jonka voittajaksi selviytyi Jaakko Teppo. Tulehmossa on jo katto pään päällä ja komean näköinen on rakennus muutenkin. Suurkiitokset talkoolaisille, jotka ovat kevään ja kesän mittaan ahertaneet rakennustöissä!

jokiilta

AKKAIN PRAASNIEKKA LA 29.10.

Akkain Praasniekkaa vietettiin tänä vuonna Pihlajistossa, Kaija Hämysen toimiessa emäntänä. Viihtyisä ja lämmin talo loi mukavan tunnelman naisten yhteiseen tapahtumaan, johon tänä vuonna oli tulijoita myös muilta kyliltä. Ruoka oli hyvää ja ohjelmaa oli koko iltapäivälle ja illallekin. Ensi vuonna uudestaan!
Lue lisää Akkain praasniekka sivulta

VALTIMON KYLIEN AJANKOHTAISILTA, to 3.11.2011 klo 18 Valtimon kuntalaisten talolla.

llan aikana käydään läpi laajakaistan rakentamista Valtimolla, sekä kylille tarjolla olevia hankerahoitus- ja koulutusmahdollisuuksia. Sekä muita ajankohtaisia asioita (ilmoitus Ylä-Karjala 22.10). Rasimäen kylän alueelta on tullut valokuitukaapeli liittymään mukaan useita kotitalouksia. Liittyminen on nyt huomattavasti edullisempaa, silla nyt kuntaan rakennettavaa valokuitua tukee EU, valtio ja Valtimon kunta. On huomattava, että kiinteistön arvo nousee, myöhemmin liittyjät joutuvat maksamaan jopa moninkertaisen hinnan liittymästään. Tämä turvaa talouteen nopeat tietoliikenneyhteydet, TV-palvelut (valikoima maksuttomia ja maksullisia tv-kanavia, elokuvia verkon videovuokraamosta). Tulevaisuuden opiskelijat saavat osan opetuksesta videoluentoina ja etäopetuksena, alueen yrittäjille nopeat yhteydet ovat elinehto. Hanke toteuttaa Rautavaaran Tietoverkko-osuuskunta puh. Kalevi Koski 044 750 9990.

MARRASMESSUT ovat Valtimolla la 26.11 klo 10-16.

Hallitus päätti lähteä mukaan tarjouskilpailuun. Kahvion alin paikkamaksu oli 200 euroa. Rasimäen kyläyhdistys voitti kilpailun monipuolisella tarjonnalla. Vanhassa muistissa oli myös kahvion laaja valikoima, hyvä palvelu ja kahvion kauneus! Mukaan mahtuu vielä, kaikille löytyy jotain kivaa tekemistä. Suunnitellaan syyskokouksessa! Tule syyskokoukseen noutamaan maksuton marrasmessujen kahvi- ja ruokalippu, menee kyläyhdistyksen piikkiin!

PIKKUJOULUT pe 2.12.

Rasimäen kyläyhdistys järjestää pikkujoulut Pihlajistossa (os. Pihlajistontie 60) klo 18.30 alkaen. Nyyttikestiperiaatteella jokainen voi tuoda pientä purtavaa illanviettoon. Halutessaan voi tuoda myös alle 5 euron arvoisen lahjapaketin, jolloin saa myös ottaa yllätyspaketin. Ohjelmassa yhteislaulua, yhdessäoloa ja muuta jouluista! Tonttulakit mukaan! Mikäli lunta on paljon tai pakkasta on yli 20 astetta, pikkujoulut siirretään toisaalle, paikka ilmoitetaan nettisivuilla sekä Ylä-Karjalassa. Tervetuloa mukaan!

KYLÄYHDISTYKSEN JÄSENMAKSUT

ovat kyläyhdistyksen toiminnassa tärkeitä. Niillä maksetaan mm kylälehden toimituskulut ja muita pakollisia kuluja. Kyläyhteisö järjestää pitkin vuotta erilaista toimintaa, tapahtumia, kokouksia ja muistaa kylän uusia asukkaita, merkkipäivät ja joulu ovat myöskin muistamisen aikaa. Jäsenmaksu on kohtuullinen 10 €/ talous ja kannattajajäsenet 20 €/talous.

JUABLUKKA SADU ELI OMENAPUUTARHA

on Rasimäen kylään uusi perusteilla oleva puutarha. Kyläyhdistyksen hallitus lupautui tukemaan mm. talkoilla, tiedottamisella hankkeen etenemistä. Lue lisää Omenapuutarhasta www.rasimaki.net – sivuilta.

RASIMÄEN KYLÄYHDISTYKSEN SYYSKOKOUS

pe 11.11.2011 klo 19.00 Sirpa Toivosen kotona Kokouksessa käsitellään mm. seuraavat sääntömääräiset asiat


Käsitellään muita asioita mm. marrasmessut, Tulehmon katsaus
KAIKKI KYLÄN ASUKKAAT OVAT TERVETULLEITA
Rasimäen kyläyhdistys ry. Hallitus

Tulevat tapahtumat Rasimäellä

Ensi kesänä Rasimäellä sattuu ja tapahtuu paljon asioita. Rasimäen kyläyhdistyksen Tulehmo-hanke päättyy kesällä 2012. Silloin pidetään Tulehmon viralliset avajaiset ja käyttöönottosiunaus. Munkki Stefanius kertoo, että tilaisuuteen kutsutaan myös kutsuvieraita, jotka tavalla tai toisella ovat tukeneet Tulehmon rakentamista. Tulehmorakennus tarjoaa tilat vapaa-ajan ja kokouskäyttöön. Lisäksi alueelle rakennetaan mm. ulkokompostikäymälä/roskakatos, varastorakennus, lasten leikkipaikka, pelikenttä, parkki-alue, lammasaitaus ja tarvittava tiestö.

Tulevia hetkiä Hyvinvointia ja virkistystä ei tuoteta enää pelkästään kylän asukkaille, vaan myös kesäasukkaille sekä muille kylässä vierailijoille. Keväällä miehet järjestävät Ukkojen Praasniekan. Kylällä siunataan tou`ot ekumeenisesti, luterilainen ja ortodoksinen kirkko yhdessä. Kansainvälistä naistenpäivää juhlistetaan tapahtumalla, johon kutsutaan luterilainen pappi. Suurin tapahtuma ensikesänäkin tulee olemaan Iivan pruasniekka Juhannuksena Johannes Kastajan muistolle Rasimäen tšasounalla. Silloin tšasounalla toimitetaan vigilia ja liturgia ristisaattoineen Rumojoen varteen. Ylen Sangie kisa järjestetään taas Memosen jokirannassa ja luvassa on sen jälkeen Rock-konsertti viimevuotissen tapaan. Eero Toivonen kertoi suunnittelevansa ensi kesäksi uusia kilpailulajeja. Ja Jouni Memonen tuumi, jos Rock-iltaan saisi useamman paikallisen bändin soittamaan.